maanantai 16. kesäkuuta 2014

1c. Sosiaalisen median hyödyntämisestä sosiaalialalla

Näin äkkiseltään tuntuu pää melko tyhjältä kun mietin, kuinka sosiaalista mediaa voisi hyödyntää sosiaalialan työssä. Kokeillaanpa kuitenkin herätellä aivosoluja, josko jotain irtoaisi. Edellisessä kirjoituksessani jo mainitsinkin, että esimerkiksi Pinterestin kaltaisia sovelluksia voisi hyödyntää asiakastyötä tehdessä.  

Näen sosiaalisen median myös tiedon välittämisen kanavana. oli kyse sitten sosiaalipalveluista, järjestöistä ym. Esimerkiksi Facebook-sivujen perustaminen järjestölle tarjoaa hyvän kanavan tiedottaa järjestön edistämistä asioista, uusista tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Tästä vaikkapa esimerkkinä vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n Facebook-sivusto. Samoin tuli mieleen kehitysvammaisten oikeuksia puolustavan Me itse ry:n YouTube- sivusto, jonne yhdistys jäsenineen on tehnyt videoita heille tärkeistä asioista. Sosiaalinen media voi siis olla myös väylä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja mahdollisten epäkohtien ruotimiseen. Esimerkiksi sosiaalialan ammattilaisten ylläpitämä Sosiaalinen tekijä-blogi on luotu tuomaan esille ajatuksia sosiaalialan työstä, työntekijöistä, asiakkaista sekä yhteiskuntamme tilasta.

Sosiaalinen media voi toimia myös kommunikaation välineenä ammattimaisten ja asiakkaiden välillä. Esimerkiksi keskustelufoorumien hyödyntäminen voi olla matalan kynnyksen tapa saada yhteys asiakkaisiin, jotka eivät välttämättä halua olla kasvokkain työntekijän kanssa. Myös vertaisryhmien pitäminen voi onnistua vaikkapa juuri keskusteluryhmien kautta. Tästä mielenkiintoisena esimerkkinä voisin mainita Varjomaailma-sivuston nettiryhmät, joissa 12-18- vuotiaat aikuisten juomisesta huolestuneet nuoret voivat suljetussa ryhmässä nimimerkin turvin tutustua muihin samassa tilanteissa oleviin. Nettiryhmät ovat kolmen kuukauden mittaisia ja ryhmän keskustelussa on mukana myös kolme sosiaalialan ohjaajaa, jotka päivittäin keskustelevat nettiryhmän nuorten kanssa ja antavat neuvoja.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti