perjantai 13. kesäkuuta 2014

1a. Kolme tutuinta sosiaalisen median sovellusta tai ympäristöä

Nyt on tullut aika ruotia minulle tutuimpia sosiaalisen median sovelluksia tai ympäristöjä. Ajattelin aloittaa tehtävän kirjoittamalla some-taipaleeni ensimmäisestä merkittävästä sovelluksesta, YouTubesta.

YouTube-videopalvelun käytön aloitin vuonna 2006. YouTube oli minulle pitkään kanava, jonka kautta etsin uutta musiikkia kuunneltavakseni (myöhemmin tuota virkaa on alkanut hoitaa Spotify). Katsoin niin virallisia musiikkivideoita kuin myös kyseenalaisin oikeuksin ladattuja videopätkiä. Alussa minulla ei ollut omaa kanavaa mutta vuoden 2007 alussa loin sellaisen käyttööni. Erityisesti tykkäsin lisätä videoita suosikkeihini, jotta niiden löytäminen olisi helppoa. Tein myös videoista listoja, jotka omalta osaltani olivat pikemminkin soittolistoja. 

Vaikka pääpaino YouTuben käytössäni oli pitkään musiikissa, katson kyllä myös muita videoita. Muun muassa videoblogeista olin yhteen vaiheeseen kovasti innostunut, mutten koskaan aloittanut omaa. Kommentoin myös ahkerasti katselemiani videoita ja sitä kautta tutustuin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Yksityisviestejä tulikin aikanaan läheteltyä runsaasti ja osan kanssa tuttavuus jatkuu edelleen, joskaan ei enää YouTuben kautta.  

Jossain vaiheessa lisäsin myös omia videoitani palveluun. Muistanpa joskus, olisikohan ollut vuonna 2007, tehneeni animaation, jossa yhtä pääosaa esitti Muumipeikko-pehmolelu. Satuin tunnisteissa mainitsemaan Muumit ja eipä mennyt kauaa, kun video poistettiin Moomin Characters Oy:n vaatimuksesta. Eli aika tarkkaan käyttöoikeuksia varjeltiin jo tuolloin. Sittemmin lisäsin muutamia videoita kissoistani, sillä halusin tallettaa videot omaan käyttööni ja samalla tarjota ne myös muiden nähtäväksi.

Nykyisin YouTuben käyttöni on laantunut reippaasti verrattuna aktiivisiin vuosiini, mutta käytän sitä edelleen säännöllisesti. Iltojen kevennyksenä tulee monesti katsottua eläinvideoita ja elokuvatrailereihin tutustun usein YouTuben kautta.

Olen kova lukemaan ja nykyisin olenkin yhä enemmän ja enemmän tykästynyt käyttämään Goodreads-palvelua. Palvelussa käyttäjät voivat mm. luetteloida kirjoja, arvostella niitä, luoda lukulistoja ja seurata muiden käyttäjien tekemiä listoja. Olen luonut profiilin palveluun vuonna 2010, mutta muistan kyllä tutustuneeni siihen jo ennen sitä. Käytän palvelua englanninkielisenä. 

Goodreads tarjoaa minulle ensisijaisesti väylän löytää lukemisen arvoista kirjallisuutta loputtomasta kirjojen viidakosta. Palvelu esimerkiksi suosittelee minulle teoksia lukemieni ja listaamieni kirjojen perusteella. Olen myös lisännyt palvelussa ystäviä, joilta saan hyviä lukuvinkkejä ja toisaalta jaan vinkkejä heille. 

Goodreadsissa osallistun yhteisön toimintaan toki myös arvostelemalla lukemiani teoksia. Lähinnä arvosteluni ovat rajoittuneet tähtien antamiseen (kirjoja voi arvostella asteikolla yhdestä viiteen tähteä). Myös kirjallisten arvostelujen ja kommenttien antaminen on yleistä, mutten itse ole innostunut niitä kirjoittamaan. Monesti olen kyllä valinnut kirjoja luettavaksi niiden saamien arvostelujen, niin tähtien kuin kirjallisten perusteella. 

Eräs mukava lisä palvelussa on lukuhaaste, joka motivoi minua entisestään. Lukuhaasteessa saa määritellä, kuinka monta kirjaa aikoo vuoden aikana lukea. Päivittämällä lukemansa kirjat palveluun myös haasteosio päivittyy ja näyttää, missä prosentuaalisesti mennään haasteen suhteen. 

Pidän Goodreadsissa myös siitä, että lukemani kirjat päivittyvät kirjahyllyyni luettujen kirjojen listalle. Sitä kautta voin seurata, mitä kaikkea olen vuosien saatossa lukenutkaan. Kirjahyllyssäni on myös lista kirjoista, jotka haluaisin lukea. Siihen on helppo lisätä ne teokset, joihin Goodreadsissa törmää ja haluaisi joskus tulevaisuudessa tutustua tarkemmin. Lukutoukalle Goodreads on kyllä äärettömän mielenkiintoinen palvelu!

Kolmantena ajattelin kirjoittaa Instagram-kuvapalvelusta, joka on minulle viimeisin sosiaalisen median palvelu, jota olen intoutunut käyttämään paljonkin. Instagramiin liityin vasta viime vuoden loppupuolella, joten olen todellakin herännyt palvelun käyttöön myöhäisessä vaiheessa. Suurin syy hitaaseen heräämiseeni lienee se, ettei minulla ole ollut kovinkaan kauaa älypuhelinta. 

Liityin Instagramiin ystäväni innoittamana. Hän on ahkera kuvaamaan ja käyttää myös Instagramia paljon, joten halusin liittyä palveluun voidakseni seurata hänen ottamiaan kuvia. Aluksi käyttöni rajoittuikin lähinnä siihen, että seurasin muiden ottamia kuvia ja kommentoin niitä. Vähitellen kuitenkin aloin lisätä myös itse ottamiani kuvia. Instagramin kuvanmuokkausominaisuudet eivät kyllä ole mitenkään maata mullistavat, mutta riittävät omaan käyttööni mainiosti. En ole aiemmin ollut erityisen ahkera ottamaan valokuvia joten koen, että Instagramin käyttö on aktivoinut minua sen suhteen melko kovasti. Tuntuupa melkein kuin pitäisin kuvapäiväkirjaa. Nähtäväksi jää, laimeneeko innostukseni ajan myötä kun olen käyttänyt palvelua pidemmän aikaa.

2 kommenttia:

  1. Goodreads kuulostaa mielenkiintoiselta. Kiitos hyvästä vinkistä! En ollut aikaisemmin kuullut tästä sovelluksesta. Tätä aioin ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa ehdottomasti kokeilla, ainakin minä oon hurahtanu Goodreadsiin ihan täysin! Sinne voi kirjautua esim. Facebook-tunnuksilla mikäli haluaa.

      Poista