keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kurssin lopuksi

Koska en löytänyt linkkiä loppuarviointiin, voisin kirjoittaa muutaman sanasen tänne blogiin. Kurssin ja muiden opiskelijoiden esittelyjen kautta tutustuin sellaisiin sosiaalisen median sovelluksiin, joita en aiemmin ollut testannutkaan. Esimerkiksi Pinterest oli tällainen, samoin vaikkapa joku SlideShare voi hyvinkin osoittautua hyödylliseksi jatkossa joko opintojen tai sitten työelämänkin suhteen. Sen huomasin, että sosiaalisen median kartalla pysyminen vaatii aika paljon omaa aktiivisuutta, uusia sovelluksia tulee koko ajan ja entisiäkin on pilvin pimein. Ja jos aiemmin olenkin mieltänyt somen lähinnä vapaa-ajan viihdekäytöksi, nyt miellän ne paremmin myös osaksi työelämää. 

Kurssin myötä on myös tullut havaittua, että sitten työelämässä kannattaa tarkkaan miettiä, mitä sosiaalisen median väyliä työpaikan kannattaa käyttää. Pitää miettiä asiaa esimerkiksi kohderyhmän kannalta, mikä sosiaalisen median sovellus tavoittaa halutun kohdeyleisön? Samoin resurssit pitää muistaa, ettei haukkaa liian isoa palaa. On parempi olla vaikka pari sosiaalisen median kanavaa käytössä ja hoitaa ne hyvin kuin rohmuta monta kanavaa ja unohtaa päivittelyt tyystin kun niitä ei ehdi tekemään. Eli sanoisin, että tämän kurssin pohjalta sosiaalista mediaa ja sen käyttöä työelämässä osaa arvioida laajemmin kuin ennen kurssia.

Myös someketti on tullut tutuksi, siitä en silloin aloituskyselyssä oikein tiennyt. Samoin tietoturva-asioiden tietämystä on tullut päivitettyä tämän kurssin puitteissa. Mitä taas tulee itse kurssin suorittamiseen ja tehtäviin, tuntuivat ne välillä vähän työläiltä näin kesäloman aikana kun piti yrittää opiskella. Syy voi siis hyvinkin olla, että kesän lämmössä tuli mieluummin ajateltua muita asioita kuin koulua. Tehtävien teko kuitenkin tuki hyvin oppimista. 

1 kommentti:

  1. Kesän lämmöstä on vain muisto jäljellä ja syksy odottaa aivan nurkan takana samoin kuin sukkien neulominen. Kauniit syksyiset värit Käsityöideoita kuvissa ja niinhän sitä piti itsekin mennä lankahyllylle hypistelemään uusia värejä - taisipa muutama kerä tulla ostettuakin.

    VastaaPoista